"Hyvä Tuomas joulun tuopi." |
Maailma komerosta katsottuna
Maailma vanhemman valtiomiehen silmin. Esko Komero seuraa aikansa ilmiöitä verkossa kuten muutkin aikalaisensa. Esko Komero on vapaa kirjoittaja ja kommentoija vuosikymmenien piinkovalla ammattitaidolla.
perjantai 22. joulukuuta 2023
"Jo joutui aika auvoisa, joulun hengen pauloissa", eli Ekku-sedän joulutervehdys + mitä minulle kuuluu?
keskiviikko 8. maaliskuuta 2023
Ihana valo
Rakas lukija,
maanantai 12. joulukuuta 2022
"Eikö onnensa lintua myös kiinni saa?", eli talvinen katsaus + eräs kesämuisto
Rakas lukija,
suvituulen supatteleva suhina se on vaihtunut jo talvituulosen turvanjäädyttävään tuhinaan, vaan Ekku-setäpä se edelleen nauttii "aamuisensa" kuistin penkissä tuumien. Tältä kolkin on nostettava "staapetille" eräs kiinnostava havainto, jonka onnistuin tekemään tuossa elokuun lopussa, mutta jonka tällaisena "laiskajaakkona" jätin aikanaan Teille raporteeraamatta.
Minä se ihmettelin tuolloin, että mikäs kumma se "möhötteli" rantalepikossa elokuisina aamuina kun siellä kahdeksan korvilla aina kahisi enemmän kuin "lait et asetukset" sallivat, ja eräs aamu hiippailla tassuttelinkin paikalle "kytikselle". Nojailin sitten puunrunkoa vasten aikani "hiirenhiljaa", kunnes havaitsin äänen päästäjän, ja meinasinpas lentää "tak'listolleni" kun lepikon keskeltä vaappui esiin ilmielävä pelikaani "löpsönokkineen"! Olen minä näitä siipiveikkoja nähnyt "ennen muinua" siellä ja täällä etelänmailla, mutta koskaan ei moinen hirvitys ole eksynyt tielleni Suomemme maassa. Vekku se kertoi nähneensä otuksen järvenselällä jo viikkoja aiemmin, vaan niin vaan pahamaineiseen tapaansa oli pimittänyt tiedon mustasukkaisesti itsellään. Jos olisi poikavuosien tuttavuus Kale vielä henkikirjoissa, voisin "savumerkein" kysellä vesistöjen yli, josko hänellä "linnuntietäjänä" olisi kertoa tällaisesta vieraasta, vaan erakonpa muistetaan maatuneen hu
Ekku-setä mietelmissään. |
Se kesämuisteloista. Täällä Anttilan tilalla Päijänteen kinosrannoilla ovat syyspuhteet jo "kauvan" aikaa sitten muuttuneet talven touhuiksi, ja "par'haavaa" autteleekin tuo Hannu-pahanen Enon-kelmiä peräti joulusuunnitelmien laadinnassa. Minut ovat "äijärötvät" jo työntäneet kehäraakkina tuvannurkkaan, kun ei allekirjoittaneesta kuuleman mukaan enää tänä päivänä ole tarkkasisältöiseen
Tässä paikoin divaania ja vuotta onkin tuiki sopiva kohta muistuttaa yhdestä iloisesta ja yhdestä haikeasta seikkasesta. Iloinen on se, että näin joukahaisen jo kolkutellessa kuuraisella kintaallaan pirtinnuppiin saan ilokseni ja "vaarin ylpeyvellä" julistaa, että jänteväksi "pojanpontevaksi" kasvanut Samuli on kuin onkin saamassa sisaren, ja ennusteita jos uskominen on, niin vieläpä oikein likellä "joulunkorvaa"! Uskomatonta, mutta näin se on: Hannu se on taitanut taas "morsmaikkunsa" kanssa asetella sovun siihen asentoon, jossa uuden ja entistä uljaamman elämän siemen on päästetty itämään. Tästä onkin tuleva, jos taivas "talikynttilöineen" vain niin tahtoo, oikea "joulujen joulu"!
Samaan "henkeenvetoon" on kuitenkin mainittava, että vanhan kansan viisahia lainaten ei yhtä hyvää ilman yhtä huonoa, nimittäin Veijo tuo kuljetti etelästä suruviestin, jonka mukaan vanha tuttavuutemme Leevi Melamies olisi siirtynyt ajasta iän kynnyksen tuolle puolen. "Melasedästä" en "tementikkona" ole muistanut Teille vielä satuillakaan, vaan mainitaan pien'muotoisena "
Ja vielä kerraksi kieltäymyksen päälle: "väenpakko" on mainita, että Ekku-setäpä se on alkanut saamaan seuraajia jo ympäri "maaliman" pallon, kun tuo kuumeinen kommentoiminen "juutuuppi"-kanavilla on tuonut monenlaisia uusia tuttavuuksia halki seitsemänä seinähulluna raivoavan meren! Tällaiseksi jo "höpsähtäneeksi" ukonjötikäksi minun "konfabuloitsimiseni" tuntuvat nyt kiinnostavan ihmislajin edustajia väriin ja kastiin katsomatta, ja sitäpä sopiikin kiittää näin oikein "hattukumarruksin"!
Tällaisissa myhäilevän "mieshartauden" tunnelmissa toivottelenkin kaikille lukijoilleni mitä riemurakkainta ja kultakimalteisinta pyhän joulun odotusta! Palaan jällehen "astialle", kun saan Vekun ja Hannun käskytykseltä sopivan tauon, minä kun se edelleen näemmä kuitenkin "ruumiintöihin" kelpaan, vaikka ajatustyön olenkin joutunut nöyrästi luovuttamaan nuoremmille "ryhtiharteille"!
-E.K.
Jälkikirjoitus: ja tapahtui niinä päivinä, että taasen kävimme pyhäinmiesten aattona viemässä "käärityn bukén" vanhan Ylermin haudalle sinne iäistä rauhaa hohkavaan Hietaniemen lehtoon, ja niin vaan oli jälleen kerran maittaneet "yönkuningattaret" vainajalle, kun tuolla seuraavana päivänä Veijon kanssa kävimme "väijyllä".
perjantai 12. elokuuta 2022
"Rakastan ma raivoon saakka tähteäni omaa tätä”, eli muistokirjoitus Vesa-Matti Loirille
Rakas lukija,
”kiitän joka tuokiosta, kiitän Sallimusta syvää”.
Näillä Mestari
Leinon sykähdyttävillä sanoilla aloitan tämänkertaisen postaukseni. Koko
Suomemme kansaa syvästi koskettanut taiteilija Vesa-Matti Loirin poismeno
saapui uutisena tänne Päijänteenkin liplarannoille keskiviikon, Merkuriuksen päivän,
siunattuna aamuna. ”Elämän rintamaveljen” lähtö tuntuu ”vanhan sydänalassa”
haikeana pistona, vaikka tätä tavallaan tiesinkin jo odottaa.
"Eka-ensimmäistä"
kohtaamistani Veskun kanssa en muista siltä kolkin tarkkaan, että olisin
myöhemmin osannut suoraan "muistelokuvani" yhdistää Mestariin, vaan
Vesku se teräsaivona tunnisti minut "Etu- ja Takapuoli-Tölikan"
välisiltä lumisotasilta viisikymmentäluvun alusta. Kun nyt oikein itsekin
pinnistelen "pöhön" nurmettamia aivosolusiani, niin
saattaapa olla, että tuo Apollon pihalla lumikasan huipulla
"kukkulankuninkoinut" honkale oli kuin olikin nenänvartensa mallilta Loiria
muistuttava.
Varsinaisesti tutustuin Veskuun kuitenkin vasta Fredantorin salilla, jossa kävimme Veijon kanssa "hutimassa" kuuskytluvun sykkivissä tunnelmissa. "Tip-top" tyylikkäänä hiuskiehkuransa ja painovoimaa uhmaavan "huuliröökinsä" kera oli Vesku jo tuolloin varsin mahtava näky. Myös luonnonlait taottiin silloin "uuteen uskoon", kun nuorukainen "naputteli" ilmiömäisesti palloja pussukoihin; itse hänet löin vain kerran ja tällöinkin vasta kun olin ensin "poltattanut" hällä Mestarin todennäköisesti ensimmäisen "typperinsätkän". Veskuhan se tunnetusti harrasti "budinveivausta" sittemmin varsin runsaastikin, mistä maamme taidemusiikin ystävät tuskin ovat "panneet pahakseen". Pelaamisen, savuttelun ja nesteytyksen lomassa juteltiin aina "niitä näitä", rennon maskuliininen ja vähän "kukkopoikainenkin" kaveri istui luontevasti salin perimiehiseen tunnelmaan. Vaikken Mestaria seitsemän-kahdeksankymmentäluvuilla paljon tavannutkaan, saatoimme tuolloin tällöin edelleen Veijon kanssa "vitsiniekkailla" Liekissä pelatessamme, että millähän "vipalla" se Vesku tämän taikka tuon pallon selättäisi.
Mestari Vesku. Lehtikuva. |
Meidän kahden kulkukallen tiet kohtasivat uudestaan, kun omat levottomat suojattimme pahaksi onneksi tutustuivat toisiinsa yhdeksänkymmentäluvun jälkilaman "hutikoissa". Ilkeästi hunningolle ajautunut Hannu-pahanen se ylitti koko lailla "vihuviimoisen" rajapyykin, kun oli keljuuksissaan voronnut Samulin yllytyksestä Anttilan tilan maineikkaan pontikkapannun ja sen aina "Keskuspuiston keittoringin" kätkölle asti kiikuttanut. Tällöin Veli-Jukan kanssa emme nähneet enää muuta reittiä umpikujasta ulos kuin rimpauttamisen Veskulle, joka oli itsekin jo jonkin tovin seuraillut huolestuneena "ottopoikansa" hoipertelua pilliinsä voitonriemuisesti puhaltelevan Viinapirun lumoissa. Tavattiin sitten miehissä jo tuolloin entisen Sinisen kuun edessä ja karautettiin sieltä Enon "porssella" korpeen. Syvältä "montun pohjalta" lopulta löysimme tuon mitä surkeimman "puliremmin", pahaenteisesti nuotiolta kyhjöttelemästä pulloineen-kannuineen. Allekirjoittaneella oli täysi työ pidellä raivostaan "nyrkkipursuavaa" Enoa, vaan joukkomme ainut kamppailuammattilainen turvautui väkivallan sijasta kantavaan ääneensä ja sitäkin pettämättömämpään karismaansa. Vesku se samalla tuli spontaaniudessaan keksineeksi yhä nykyisinkin käyttövakiintuneet lempinimemme, kun hän julisti "hunsvoteille" notkelman harjalta tutulla rintakuminallaan, että "nyt pojat pelit pois, tai vittu laitan Ekun ja Vekun asialle!".
Säyseitä
ovat sittemmin olleet sekä Samuli että Hannu, jos kohta seesteisiä olivat Veskunkin
viimeiset vuodet. Arkisen ja mukavan meditatiivisen puuhastelun merkeissä
tiedetään Mestarin viettäneen aikaansa kovin ennenaikaisesti saapuneeseen
lähtöönsä saakka. Vielä mitä: Vesku otti vastaan kohtalonsa
miehellisesti ja pää tyyliinsä sopivasti pystyssä. Vaikka nuoruuden
uhmakas "kollimaisuus" oli jo aikaa sitten vaihtunut kypsemmän iän
"karhuherraisuuteen", oli Mestarilla luonteessaan edelleen
poikamaisen utelias, uudennälkäisen perusvire.
Kiitos,
Vesku, lämpimistä ystävyyden kohtaamisistamme sekä inspiroivan valaisevasta esimerkistäsi "hengenkulkijana".
Kenties juuri siksi mulle
taivaan tuliruskot palaa,
etten eespäin enää toivo,
etten taapäin enää halaa.
-E.K.
Jälkikirjoitus:
täällä Anttilan tilalla on jo vahvasti maistettavissa suven uljas loppupuoli,
jonka innoittamana olenkin aikeissa jatkaa erästä blogissani aiemmin jo
aloittamaani tekstisarjaa. Siihen asti suosittelen kaikille Kuvalautalaisen eli
”kaaveitten kesken” Petri Rannan kanavaa, jolla syvyysajattelun ja
elämänmakuisuuden teemat jatkuvat vuodenajasta toiseen.
torstai 23. kesäkuuta 2022
"Sen suven suloisuutta toivossa katselen", eli Ekku-sedän juhannustervehdys + mainos Kela-radiosta
Rakas
lukija,
"soi
lintujen laulusta kukkiva kunnas".
Näillä
Mestari Rydmanin sielua ylevöittävillä sanoilla avaan tämänkertaisen
kesätervehdykseni. Täällä Köpinvuorella Anttilan tilan tykönä on ollut
mitä leppeimmät tunnelmat, kun nyt suorastaan rikollisen
työnraskaan alkukesän päätteeksi vihdoin "pyllylaskettelemme"
lempeästi kedonkukkamäkeä myöten pyhitettyyn juhannukseen.
Eno ja Hannu
ne "mieshartaina" lämmittelevät vielä näin yötä vasten löylyntynkää,
vaan valhettelisin jos väittäisin, etten itsekin halaja tuntemaan Ylämaan
"tähtimurikoilta" nousevaa pehmeydessään vertaansa vailla olevaa
"henkosta", sitä kun Urho-vainaan pahkakiulusta sinne "aimoannos" herähtää. Kuumana
käy uljaasti poriseva bongéruskin, nyt kun "sitä taas saa".
Työtyvenen hetkellä voin siis "hyvin sydämin" jälleen syventyä "mietteisiin
tummiin".
Vielä mitä: huomenna
nousee koko miehuutensa tuntoon Päijänteen takuunvarmasti tuhtirankaisin
juhannussalko! Ja eiköhän tuo Eno taas erehdy tanssahtelemaan sen ympärillä
kuin Jokke-pappa joulukuusensa siellä
"valonkierron" tois'päässä. Me Hannun kanssa katamme parrun, ja
jos eivät täysin "parturia" ole puhuneet, tulevat herkkupöytiämme
koristamaan myös Veijo ja kuvankaunis rouvansa. Vielä jokin aika sitten tämän edellisen
lauseen silkka ajatteleminenkin olisi purskauttanut "putelinlämpimät"
poskistani, vaan niin vaan ovat Vekku ja Veijo lyöneet vuos'kymmeniä jatkuneen
veljessotansa perästä "rauhankättä".
Rauhaa ja
yhteisöllisyyden ylevintä sointia onkin luvassa meille kaikille
"hikiskammarinpojille", kun tuo "juutuuppikansan"
takuunvarma ilahduttaja Herra Kuvis eli "kaffereiden kesken"
Petri Ranta Hyvinkäältä istuttaa
jälleen korvakäytäviemme vahapeltoon miehellisen annoksen
sähköteknisesti tuotetun musisoinnin mitä tarkimmin valikoituja
"sävelkukkasia". Tämä vuosi se on ollut epäilemättä "itse
kullekin säädylle" mitä raskain ja raskauttavin, vaan sitäkin suurempi on
riemumme, kun saamme taasen "jalkakoreilla" kirjaimellisesti
tuhansien tuntien selailutyöllä aikaansaadun "kollaashin"
tahtiin.
Älköön siis
kukaan "jonnepolven" lukijoistani eksykö lauantaiehtoona
"seeässän" viettelyksiin, vaan sen sijasta kääntäköön heistä
jok'ikinen "analogisensa" kohden Hyvinkään Palopuron Vantakorventien
"tukiasemaa"!
Käenkukullisen
verran keskikesän taikaa loihdin minäkin Teille, rakkaat lukijani, ja
toivottelen kaikille seuraajilleni mitä saunalämpöisintä ja järviraikkaudellisinta
Suuren Johanneksen juhlaa!
-E.K.
Jälkikirjoitus:
Marko Vanhasen ylösnousu "Veli isoherran" vaiennusyrityksen jälkeen
on ollut kerrassaan maskuliininen ja toimiikin hienona esimerkkinä kaikille
"uskonsa menettäneille". Muistakaahan seurailla Suolahdenkin
tapahtumia, minkä muulta "tuuppailultanne" kerkiätte.
perjantai 6. toukokuuta 2022
"Katseellas poistit sä roudan, jään", eli hyvää Yrjänänpäivää + piipullinen muistoja
Rakas
lukija,
on kulunut
reipas kolmannesvuotta kun viimeksi olen kirjaillut kuulumisiani tänne
"blogosfeerokseen", tosin samaan "henkeenvetoon" voidaan
todeta, että uskollisimmat Ekku-fanit ovat osanneet varmasti seurata
edesottamuksiani "tuuppasen" puolella.
Aivan alkuun toivottelen kaikille lukijoilleni riemullista ja mitä toukotoiverikkainta vanhan Yrjön päivää! Viime yö menikin tuttuun tapaan kokkotulia röyhytellessä, ja intoutuipa tuo Hannu-pahanen ihan loikkaamaan nuor'miehen elkein roihun ylitse. Vekku-enoa piti meidän kahteen mieheen pidellä, ettei "höyrypää" olisi tehnyt samaa perässä ja siinä rytäkässä polttanut saunalauteiden parkitsemaa pyrstöään.
Jos ei Eno aivan saanut grillattua talven
tomuja takalistostaan, oli "möyhymestari" sen sijaan oikea mies
"pelvoittamaan" pihapiiristä piinaavat pedot. Ei ole takuunvarmasti
peninkulman säteellä yhtä ainutta sielua, jonka "sudenhetkeä" ei
olisi järkyttänyt katonharjalta "kekkuliasussa" ärjäisty kirous:
"Pidä sinä Jykke, pidä sinä Perkele hurttas remmissä!". "Mölyn"
kruunasi Hannu, joka torveensa puhallellen marssi ympäri pihamaata siihen
tahtiin toitottaen, että jopa minua "kaikennähnyttä" hetkisen
hirvitti.
Allekirjoittanut
on nyt "eilisenkohmeloa" lievittänyt tuimalla
tuokkosella sysimustaa, ja "kofeiinimanioissani" olenkin jaksellut
autella Vekkua ja Hannua karjanajossa. Eri muikeaa oli katsella kun koreat
"nutimullikat" ottivat ilosta möhisten kevään ja uuden
ulkokauden ensiaskelia! Vaikkei tuo Eno pahatapaiseen tyyliinsä sitä vielä paljasta, minä se jo hänestä näen, minkä märehtijän on "tymitukka"
valinnut ensi joulun sylkirauhaset kostuttavaksi paistonaudaksi.
Se Anttilan tilan kuulumisista. Tuli tuossa kiusallisesti haurastuneen hermosolukkoni kätköistä eräiden sattumusten kautta kaivelluksi tietty muistelo, jonka jo ehdinkin luvata jakaa. Ajatussillan virkaa toimitti tässä muuan ystävä, kun tuo täällä tuvassa poiketessaan sattui mainitsemaan vuoden kuusikymmentäkaksi piipunpolton mestaruuskisat. Itsepäs sain todistaa huomattavasti vähemmän tunnettua, vaan viihdyttävyysarvossaan koko lailla monenveroista kilpaa vuoden viisikymmentäkahdeksan Salpausselän mestaruushiihtojen "jälkihöyryissä".
Linkki: Piipunpolton mestaruuskilpailut vuodelta 1962.
Olimme tuohon aikaan Vekun kanssa vielä "junnupoikia" ja Uije-sedän "karhunotteessa" varsin nuhteettomiksikin kasvatettuja. Siksi tuotti kouluharmaalle arjellemme iloista hupia päästä seurailemaan, kun isäni tuttaviin kuulunut Hämäläisen Kalle piti Lahden tuolloin uppouuden urheilutalon takana kahden miehen piippukisat "kovilla sauhuilla".
Jo tuohon aikaan oli hiihtourheilukärpänen puraissut
pahanpäiväisesti Suomemme kansaa, ja lajin liepeillä pörräsikin jos
jonkunlaista ”onnenkalastelijaa”. Kallenkin kintereillä perässähiihtää
hännysteli muuan "haltijamanakeeriksi" itseään rehentelevä
"hunsvotti", jota kutsuttiin milloin Viikarin Rolffiksi, milloin
Viikartin Roffeksi. Kunniattoman miehen ristinnimeä en ole saanut kunniaa
tarkastaa.
Viikartti
oli valinnut pelivälineekseen vanhan ajan pitkävartisen liitupesäisen,
vaan latujen luikuri Kalle luotti omaan "möykyräiseen"
pahkapiippuunsa. Tuomarina kisassa patsasteli lyhyen pyylevä sälli, jota
kumpikin osanottajista kutsui kunnioittavaan sävyyn "maisteri Lehikoiseksi".
Lehikoisella oli lystikäs tapa puhua ikään kuin vihellellen, etenkin
"ässät" suhahtelivat hänellä kauniissa soinnissa ja muutenkin
vislasi puheenparsi miehen arvokkuutta korostavalla tavalla. Paksukankaisessa
ja kauniisti leikatussa kraatarinpalttoossaan Lehikoinen olikin varsin mahtava
näky.
Maisteri
mittasi matemaattisen tarkasti apteekkivaa'allan neljä "geetä" mitä
korkealuokkaisinta anatolialaista "hässäriä" ja puristella paineli sitten
kumpaisenkin kilpakumppanin pesänpohjaksi pari grammaa "Jymyä". Sen varaan
paksusorminen, mutta sitäkin sulavaliikkeisempi "dumari" istutti
edellämainitut "maustepallot". Lehikoisen
kultakimalteinen taskunauris naksautettiin käyntiin, ja niin saivat
kilpaveljet sytyttää "tuonentuuttinsa".
Hämäläisen Kalle. Lehtikuva. |
Tällaisista
"jonnepojista" oli hykerryttävä katsella kun
urheilumiehet ottivat mittaa toisistaan "talonpoikaissauhuissa".
Urhot viihdyttivät yleisöään vääntäytymällä mitä metkampiin asentoihin:
välistä kannabinoideja hengiteltiin käsillä seisten, toinen jalkoja tukemassa
oma "teehooseepesä" pahaenteisesti suupielestä keikkuen; välistä
tanssittiin ripaskaa niin, että lumipölly sekoittui pehmeän itämaiseen
yrtinkatkuun. Lehikoisen arvovallalle tämä esitys oli selvästi liikaa ja
"kanttura" röhisikin virkayskäänsä, muistutellen "tämän tästä" vislaavalla puhetyylillään tapahtuman vakavasta
kilpaluonteisuudesta.
Vekku-eno se
"silmät syrrykköinä" ihaili huumesauhuisia sankareita vannoen
itsekin alkavansa kerran "alan mieheksi", kunhan ensin saavuttaisi miehenmitan.
Varsinkin kisan lopussa olivat herrat sen verran "maastossa", ettei
näiden kosmisista "jorinoinneista" ottanut varmasti selvää enää "itse
Päämestarikaan", ja niin päädyin tekemään hiljaisen valan, etten itse koskisi
"kummitususvaan" ikipäivinä.
Vaan minä
ketku se menin kuin meninkin kohtalon keväänä kuusikymmentäkolme imaisemaan
”jointturaisesta”, ja niin sitten päädyin melkein siltä seisomalta
syrjäytymään. Enpäs olisikaan alkanut ”hässäämään”, jos tuolloin olisi
mustilaiseukko ”tarokeistaan” näyttänyt, miten ”Niilon vuonna”
kaksituhattakaksikymmentäkaksi vanha ”sgubbe” vain huokailee hikiskammarissaan
seitsemänkymmentäluvun alun ihastustaan esittävää valokuvaa katsellen. Sentään on Hannusta tullut minulle ”kuin oma poika”.
-E.K.
Jälkikirjoitus:
toukotöitten alettua "toden teolla" olen saanut taas uutta puhtia, ja
eiköhän tämä näyttäydy tulevina viikkoina myös entistä ahkerampana
osallistumisena "söyshälmiidiän" seurailuun! Iloiset Yrjönpäivän
terveiseni lähtevätkin "uuseholle" Marko Vanhaselle, maanmainiolle
Herra Kuvikselle sekä tottakai Niilolle!
tiistai 28. joulukuuta 2021
"Kun kansa nukkuu kaiken maan", eli joulukuulumisia + mainos Pete-radiosta
Rakas lukija,